sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Festarikesä korkattu

Noniin, täällä sitä nyt ollaan kunnon kuvapläjäyksen kera, kun viime postauksessa lupasin palata hieman tarkemmin PING -festivaaleihin. Moni teistä nyt varmaan miettii, että mikä ihmeen PING ja se on ihan ymmärrettävää. Muruset minäpä kerron että mistä tässä kaikessa olikaan kyse! 
PING -festivaali kokosi saman katon alle erilaisia sosiaalisen median vaikuttajia - mukana oli sekä snäppääjiä, valokuvaajia ja Instagrammaajia että bloggaajia, vloggaajia ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Ohjelmaan kuului erilaisia luentoja yhdessä sekä pienemmissä ryhmissä, aivan todella maukkaan ja hyvän ruuan syömistä, hieman kuplivaa sekä verkostoitumista.
Ihan huikee meno oli ihan koko tuon vuorokautisen ympäri, joka me Kirkkonummen Långvikissa vietettiin. Musta oli tosi mahtavaa päästä näkemään vanhoja tuttuja sekä uusia ihmisiä, joita olen itse sosiaalisessa mediassa seuraillut. Yhteishenki tuolla oli jotain ihan parasta - kaikki me oltiin kuin yhtä suurta perhettä. Kukaan ei katsonut ketään nenänvartta pitkin, heitettiin läppää tuntemattomien kanssa, laulettiin pianon säestyksellä illan hämärtyessä ja saunottiin sviitissä aamun pikkutunneilla. Ei huono, ei ollenkaan huono. 
Aamulla herättiin aikaisin lyhyiden yöunien jälkeen ja päästin kokeilemaan SUP -lautailua ja se oli todella hauskaa! Mä en ollut sitä aiemmin kokeillut ja tykkäsin tosi paljon. Kun sain tatsin hommaan niin päätin kokeilla joogaamista laudan päällä. Alaspäin katsovat koirat sun muut menivät heittämällä, mutta kun kokeilin tehdä siltaa, tasapaino petti ja lensin vaatteet päällä altaaseen. Se fiilis oli todella vapauttava, raikastava ja onnellinen. Siinä hetken lilluin pitkähihainen ja sortsit päällä, kunnes hommaa jatkettiin laudan päällä urheilurintsikoissa sekä sortseissa. Hauska kokemus!
Pääsin jututtamaan myös Venlaa, jonka kanssa ajauduttiin heti puhumaan ruuasta (hah, tyypillistä) ja omista ruokatottumuksien muuttumisesta. Hänen kanssaan oli todella kiva päästä juttelemaan, olenhan seurannut neidon blogiakin jo pidemmän aikaa - yhtä herttaiselta vaikutti kuin ruudunkin välityksellä :-)
Anssi Kela heitti lyhyen ja ytimekkään yllätyskeikan lounaan aikana. Aika mahtiyllätys, ettenkö sanoisi. 
Ilta jatkui tosiaan aamuun asti ja oli ihan huippua vaan tanssia täysillä kun dj soitti toinen toistaan parempia tanssibiisejä. Jossain vaiheessa jäin yksin tanssilattialle, kun kaverit hävisivät jonnekin ja siinä sitten uusien ihmisten kanssa tanssittiin Macarenat ja Mambo Jambot sun muut. Ai että.

Olen todella kiitollinen, että pääsin kokemaan nämä upeat festarit ja toivon mukaan samoissa merkeissä mennään ensi vuonnakin. Sitä on taas monta kourallista uusia kokemuksia rikkaampi tällaisen jälkeen ja inspiraatio on taas katossa monenkin jutun suhteen.

Eli kiitos, kiitos, kiitos kaikille mukana olleille - teitte festareista parhaat! <3

14 kommenttia:

  1. Kiitos viikonlopusta ihana! Ja iha huippuja kuvia! Pus <3

    VastaaPoista
  2. SIIS PUPS NÄÄ ON IHA MIELETTÖMIÄ NÄÄ FOTOT!!!!

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia. Mahtava tapahtuma.

    VastaaPoista
  4. Mahtavat kuvat!! Saanko kysyä mikä kamera on kyseessä, vai oletko vaan käsitellyt noi ihanat värit kuviin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! Toki saa kysyä - käytän Canonin 5D mk2 -runkoa, mutta tosiaan jälkikäteen olen nämä värit muokannut :-) Muokkauksella saa ihmeitä aikaan!

      Poista
  5. Mahtavia kuvia, joista nousee hyvät muistot perjantailta! Ping oli kyllä menestys, jossa oli ilo olla mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oli kyllä ihan huippu vuorokautinen, oli mahtia ola mukana, nimenomaan :)

      Poista
  6. MUA NIIIIN harmittaa edelleen, että tuo jäi välistä! :D Ihan huikee meno kaikkien somen perusteella ja niin paljon tuttuja näissäkin kuvissa, etten kestä :''DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo tuut sitten ens kerralla mukaan, aina ei natsaa! :--)

      Poista
  7. Mukavia kuvia hauskasta ja mielenkiintoisesta tapahtumasta! Linkitin tämän omaan juttuuni Pingistä, kun itsellä ei ollut kunnon kameraa matkassa: http://kohteenamaailma.fi/tapahtumat/ping-helsinki-2016/

    VastaaPoista