sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Superfoodeja sekä arvontaa teille höpönassuille

Kaupallinen yhteistyö: Foodin

Moi! Kaikki varmaankin tietää sanan superfood - siltä ei ole luultavimmin voinut välttyä tässä viimeisen vuoden aikana. Joka tuutista tuntuu pursuavan jos jonkinmoista jauhetta, pulveria, tablettia ja siementä, eikä allekirjoittanutkaan meinaa pysyä perässä että mitäs kaikkea sitä oikein superfood -markkinat meille tarjoaa. 

Mulla superfoodien käyttäminen alkoi suhteellisen innokkaasti - oli macaa, opti MSM:ää, lucumaa, spirulinaa, chiaa, raakakaakaota, raakasuklaata, kookosöljyä, vehnänorasjauhetta ja vaikka vielä mitä. En edes muista, mitä kaikkia juttuja sitä tuli heti hankittua, kun menin hieman sekaisin näistä paljon kehutuista luonnon ihmeaineista. Niitä tuli käytettyä smoothieissa, leivonnassa ja välillä myös ruuanlaitossa. Spirulinajauheet kulaistiin veden kanssa nenästä kiinni pitäen ja toivottiin sillä olevan jotain tehoa - olihan sen pakko olla tehokasta kun niin järkyttävälle maistui. 
Nykyään olen hieman rauhoittunut näiden superfoodien kanssa - jotkut ovat pysyneet vakituisena osana ruokavarastojani, mutta jotkut ovat tippuneet pois jo aikoja sitten. Esimerkiksi spirulinajauhe on jäänyt unholaan, kun taas spirulina -tabletit ovat tulleet osaksi arkeani. Kookosöljy, raakakaakaojauhe, raakasuklaa, chian siemenet ja kaakaovoi ovat säännöllisessä käytössä niin ruuanlaitossa kuin leivonnassakin. En enää jaksa 'väkisin' käyttää mitään superfoodeja, vaan käytän niitä mitkä tuntuu luonnolliselta osalta omien ruokailutottumuksien rinnalla. 
Ja nyt haluttiin Foodinin kanssa järjestää teille arvonta, koska te ootte niin parhaita lukijoita! Valittiin voittajan pakettiin kolme erilaista tuotetta (Luomu kaakaojauhe, chia-siemen ja kylmäpuristettu kookosöljy), joita voi monipuolisesti hyödyntää moneen eri tarkoitukseen. Eikö olekin siistiä?! Tiedän, että monet eivät halua ostaa superfoodeja niiden kalliiden hintojen takia, joten tässäpä nyt hyvä mahdollisuus voittaa herkkuja itselleen :-)

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla sähköpostiosoitteesi kommenttiboksiin. En pahastu, jos haluat lähettää jotain muitakin terkkuja! Arvon voittajan ensi viikon perjantaina 3.6.

Onnea arvontaan!

97 kommenttia:

  1. kaisa.jalonen@windowslive.com
    Tosi kivat tuotteet valittu arvottavaksi.

    VastaaPoista
  2. Oo kiva, Foodinin tuotteet on muutenkin ihan best!

    snoukkaapina@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    isla123(a)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Voi nää tulis ihan varmasti kaikki hyvään käyttöön mun keittiössä :)

    kurkela.noora@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukaan arvontaan olisi kiva kokeilla noita tuotteita empä ole aikasemmin kokeillut noista mitään. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Jee, ehdottomasti mukana! (:

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Voi että, munkin keittiössä näille olis käyttöä! Tuleeko jätski resepti blogiin(kuva instagramissa),Ihana blogi sulla ❤️! Ja hyvää kesää!

    VastaaPoista
  8. Mukana ollaan! :)
    emma.stapels@hotmail.com

    P.s. sun kuvat on aina ihan superkivoja, niitä on aina niin ihana ihailla!

    VastaaPoista
  9. Noou, unohin sähköpostin!! :-D
    jemina.virkkula@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kookosöljy on meillä jokapäiväisessä käytössä, joten innolla mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana! :)

    sonjakoskensalo@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Tykkään blogistasi koko ajan enemmän ja enemmän! Sulla on ihana kirjoitustyyli :D
    hanna.paasio@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mahtava setti arvonnassa. :) Pakkohan tähän osallistua. Kesää ja aurinkoa toivotan!
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Maistuis kyl hyvälle , mukana menossa siis! 😍

    Annica.rasmus@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Näille ois kyllä käyttöä!
    jenna.siltala@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Superfoodeja kaapit täyteen! ja energiat kattoon :D
    johanna.pakkas@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Oi mikä arvonta!! Kokoelmissa on tällä hetkellä ainoastaan kookossokeria, kookosöljy on ostoslistalla koska se tehoaa kuulemma loistavasti minua vaivaaviin kuiviin silmäluomiin(??) :D Eli jeeee todellakin mukana arvonnassa!

    airpainter13@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Oi onpa kivat tuotteet valittu arvontaan! :-)
    inkapietila@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mulla onkin edelleen toi kookosöljy testaamatta.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Huippu arvonta! Kyllä noi tulis niin käyttöön (sattuukin just oleen aika vähissä kaapissa) :))

    katrii_@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana ihanassa arvonnassa. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Arvonnassa.varmasti käyttöä!
    taru.e.a.tukiainen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  23. Kookosöljyä täytyy aina olla kaapissa!
    pinja.pylvas@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana! :) sm92755(at)student.uta.fi

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa. Aurinkoista kesää toivottaen klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  26. elenasirvio@hotmail.fi toi kookosöljy on niin parasta ja taipuu viel moneks. Itellä ainaki ruuanlaitossa, sekä ihonhoidossa:-)<3

    VastaaPoista
  27. Nuo onkin oikeestaan ainoat superfoodit joita tulee käytettyä, joten sopis paremmin kun hyvin!
    kauppisara@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Chia-siemeniä en oo ennen kokeillukkaan. Kiva arvonta,superfoodit ny niin "in" <3
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  29. Opiskelijalle kyllä erinomainen tilaisuus tämä! Kiitos vielä muutenkin upeasta blogista, tänne on aina ilo palata! :-)
    lauravkarhu at gmail.com

    VastaaPoista
  30. Huippuarvonta ja ihanat tuotteet, joten pakko kokeilla arpaonnea! Aurinkoista alkavaa kesäkuuta!
    riikka.s.turunen a gmail.com

    VastaaPoista
  31. Nää ois just mun lempparit superfoodeista :)
    mmonsku@gmail.com

    VastaaPoista
  32. jenna.kytola@outlook.com ikinä en oo superfoodeja kokeillut, paitsi kookosöljyä! ��

    VastaaPoista
  33. nea.vayrynen@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Oooo ihanat tuotteet arvonnassa ja kiva blogi muutenkin :) oona.haikio@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Hauska arvonta - kiira.kalmi@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  36. Ei vitsit, olisipa ihana päästä testailemaan näitä! :)
    saarahuopalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mukana! :) juhtimus(ät)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  38. Oi, noilla tuotteilla voisi minunkin terveys kohentua! Tai ainakin niiden hyödyllisyyttä olisi kiva testata. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Hui! Mahdoton määrä osallistujia! Eikä ihme. Mahtavat tuotteet sulla! ♡ superfood on kyllä kaikkien huulilla. Itse taisin hurahtaa lähinnä terveydellisten syiden takia, toki jo ennen tätä massa kautta! ^_^ mukana tietty myös siis arvonnassa, sulle sinne mahtavaa kesää. Ja kiitos ja kumarrus yhteistyöllenne! :)
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukavaa kesää! :) jasmiina.jussila95@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Tuotteet piristäis uskomattoman paljon tän opiskelijan perusarkea :) anniina-tikakoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Oon jo pitkään lukenut blogiasi, ja tuntuu tyhmältä jättää eka kommentti arvontaan, mutta tykkään sun blogista ihan hirveesti :) ihanaa kesää sulle!

    jenna.hanski@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Airiina
    Ihanat tuotteet arvonnassa joita olisi mukava kokeilla, uutta minulle.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  44. Ihana arvonta. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Oioi, huippu arvonta <3_<3 veerassaberg@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Nämä ovat sellaisia, jotka varmasti tulisivat käyttöön, itse en kaikista spirulina- ja macajauheista niin perusta :D Mukana kivassa arvonnassa!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  47. Mukana ollaan!
    19jenna97@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Kivat tuotteet, tulisivat tarpeeseen!
    Mukavaa alkavaa kesää!
    riina.liski@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Ooh, mukana olen!
    peppi.kajoluoto@outlook.com

    VastaaPoista
  50. Mukana! millaturunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  51. Mukana! :) anni.j@dnainternet.net

    VastaaPoista
  52. Mukana, tulisivat tarpeeseen 😊 tanja.lintunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  53. onpas kiva arvonta, pakko osallistua! huippu sun blogi muutenkin, ihan lemppari!! :)
    vilma.vaaheranta@outlook.com

    VastaaPoista
  54. Mukana arvonnassa.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Kookosöljy on entuudestaan tuttu, valtavan monikäyttöinen tuote!Ihanaa kesää sinulle! Mukaan arvontaan Nina
    ippenpippen72@suomi24.fi

    VastaaPoista
  56. On ollut tarkoitus kokeilla, tässä olis hyvä tilaisuus! marikataipalus@gmail.com

    VastaaPoista
  57. paulina.oittinen@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Mukana!
    sinilintu_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  59. Just sellasia tuotteita mitä tulee itsekin käytettyä -tosin kalliin hinnan takia ei oo jatkuvassa käytössä.
    kathyy1994@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Kiva arvonta!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  61. Ehdottomasti mukana arvonnassa!
    kristiina.reijonen@gmail.com

    VastaaPoista
  62. oijee, mukana!
    jepakk@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Jeij!
    lagexd@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Mukana! Kookosöljy on ainut, mitä oon käyttänyt noista niin olis niin kiva päästä vihdoin ja viimein kokeilemaan erityisesti chia-siemeniä!:)

    maria.koskinen@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Upea setti, todellakin mukana! :) Ihanaa kesää sulle ja kaikille lukijoillesi, muistakaa nauttia näistä helteistä! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Herkullinen ja hyödyllinen arvonta! Kunpa voittaisinkin. :)
    vaillasilausta@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Kookosöljy on kans oma lemppari ja käytän sitä niin paistinpannulla, raakaherkuissa kuin ihonhoidossakin :)
    Ps. Yhteyden muhun saa tuolta blogin kautta, jos voitto osuu kohdalle!

    VastaaPoista
  68. Mukana:)
    hennarobertsson@gmailcom

    VastaaPoista
  69. Heips! Löysin blogisi pariin vasta pari viikkoa sitten, ja voi miten kiva kun löysinkin! Ihanan positiivista ja mielenkiintoista sisältöä.

    Mukana ollaan! :)
    lehtonenannastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Mukana !! :)
    hhanna.94@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. marjaanaaa@gmail.com

    Tosi kivat tuotteet, tulis kyllä käyttöön!:)

    VastaaPoista
  72. Kiva arvonta:) emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Juuri oikeat tuotteet valitsitte, chian siemenet ja kookosöljy käytössä päivittäin, enkä pahastuisi kaakaostakaan :D Namnam!
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  74. Ihanat tuotteet, eli mukana ollaan! :-)
    tiinja@hotmail.com

    VastaaPoista
  75. Voi kun huiput tuotteet! Tietenkin mukana ollaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Ihania palkintoja tiedossa, joten mukana ollaan! :) ruusunmarja0@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Jeee tulis tarpeesee, ku omat on just loppumas :) hanneu@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Mukana arvonnassa!
    Rita
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  79. Mukana ollaan! Ja mitään muita terveisiä en keksi kuin että nautinnollisa kesäpäiviä sulle!!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. hilsan@luukku.com

    ihana arvonta! :)

    VastaaPoista
  81. Mukana, kiva arvonta :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Mahtava arvonta!
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  83. Eiskuslifexoxo@gmail.com

    VastaaPoista