lauantai 4. kesäkuuta 2016

Suussa sulava terveellinen lakritsi+sitruunajäätelö

 Kesä, lämpö, jäätelö, ah! En taida olla ainoa, jonka mieli ja käsi hamuilee hellepäivänä jos toisenakin (=joka päivä) kylmää ja kermaista jäätelöä. Meikäläinen nimittäin lukeutuu juuri niihin pahimpiin jäätelöhirmuihin, joiden tekisi mieli syödä jätskiä joka päivä. Helle on ihana tekosyy herkuttelulle, hahaa! Ihan joka päivä en kuitenkaan halua kaupan jäätelöä syödä, joten siksi onkin kiva väsäillä kotona sorbettimaisia smoothiebowleja sekä jäätelöitä. Niiden tekeminen on todella helppoa ja useimmiten niihin ei tarvitse montaakaan raaka-ainetta.
 Mulla oli viikko sitten tosi kova jäätelön himo ja nimenomaan omatekoisen sellaisen. Olin saanut päähäni sellaisen idean, että haluan lähteä kokeilemaan yhtä omaa suosikkiani, eli sitruuna-lakujäätelöä. Itse asiassa kun tarkemmin ajattelen, en ole koskaan liiemmin välittänyt niistä jäätelökojujen vastaavista, mutta jostain syystä mulla tuli hirveä himo siihen ja olihan sitä pakko lähteä kokeilemaan! 

Mun suuri herkku on kyllä kautta aikojen ollut normaali lakritsijäätelö, jossa on niitä kovia sattumia ja niitä sitten on kaiveltu jäätelöpurkista oikein urakalla. Niihin ihaniin sattumiin en valitettavasti vielä keksinyt reseptiä (kertokaa asap jos tiedätte miten niitä voisi tehdä!), mutta muuten tästä jäätelöstä tuli kyllä todella hyvää. Ja ah, niin kermaista!

 Kermainen sitruuna-lakritsijäätelö (yhdelle tai kaksi pientä annosta kahdelle):

Pohjamassa:

0,75 dl jääkaappikylmää kookoskermaa
1,5 pakastettua banaania
loraus kaurakermaa

Blendaa raaka-aineet keskenään. Jätä puolet massasta blenderiin ja puolet toiseen astiaan. 

Sitruunajäätelö:

Lisää blenderissä olevaan massaan puolikkaan sitruunan mehu (voit vähän maistaa mikä on oikea määrä mieleesi) ja reilu teelusikallinen vaniljajauhetta. Tarkista maku ja mikäli se on oikea, laita massa mielellään hieman laakeaan astiaan pakastumaan.

Lakritsijäätelö:

Nyt lisää sivuun otettu massa blenderiin. Ei haittaa, vaikka sitruunan makua siirtyy lakritsi -osuuteen, eli blenderin peseminen on vapaaehtoista. Lisää jäätelöön paljon lakritsiuutejauhetta, tässäkin kohtaa täytyy itse maistaa mikä määrä on sopiva. Mä nimittäin tykkään tosi vahvasta lakritsin mausta, mutta ehkä kaikki eivät ole samanlaisia lakumonstereita mun kanssa. Kun maku on kohdillaan, tee sama pakastin -liike tämänkin massan kanssa.

Nyt kun molemmat massat ovat pakkasessa, voit ottaa iisisti ja käydä välillä vähän sekoittelemassa massoja. Pikkuhiljaa pakastuessaan niistä tulee jäätelömäisiä ja voit käydä niiden kimppuun hyvällä omallatunnolla. Sekoita massat keskenään ja nauti! 

Ps. Jos omistat jäätelökoneen niin tämä on varmasti puolet helpompi keissi. Mutta minähän en sellaisista hienouksista tiedä, joten alkukantaisilla menetelmillä mennään!
Herkullisia jäätelöhetkiä ihan jokaiselle! 

Mulla on tänään kuvauskeikka ylioppilasjuhlissa ja toivotaan että teidänkin päivä koostuu kivasta puuhastelusta sekä auringosta. Palataan taas, 

xx Kata

6 kommenttia:

  1. Näyttää aivan törkeän hyvälle ja varmasti ihana yhdistelmä! Mukavaa kuvauskeikkaa sekä viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, tää on tosi herkullista :) Kiitos, sitä samaa sulle Lemmi!

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta, tätä on pakko kokeilla!! :)
    Missä muuten aloitit crossfitin? Asun itsekin Espoossa ja mua on alkanut kiinnostamaan tuo crossfit, mutta en tiedä mikä voisi olla hyvä paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin suositus, kokeile ihmeessä! Aloitin Basementilla joka on Kurvissa tai Töölössä. En halunnut mennä Espoon saleille koska käyn treenaamassa työpäivän jälkeen tai sitä ennen niin Helsingin boxi oli paras vaihtoehto. Mut oon kuullut, että siinä Koivu-Mankkaalla on kans joku ihan mukiinmenevä mesta!

      Tässä pari vaihtoehtoa jotka löytyi nopealla googlettelulla:

      http://www.crossfitespoo.com/
      http://www.crossfit8000.com/

      :)

      Poista
  3. toimisko se, että tekee lakujauheesta ja kookosöljystä seoksen, jota sit valuttaa jätskin joukkoon? kookosöljy nimittäin kovettuu kylmässä. En tosiaan tiedä, kuinka tää toimis käytännössä, mut se tuli ekana mieleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo vois periaatteessa toimia, mutta tuliskohan se kookosöljyn maku liian vahvasti esiin? Tätä täytyykin testata, eihän sitä tiedä muuten :) Kiitos vinkistä!

      Poista