keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kesäpäivän aktiviteetti: Melonta

Moi! Tulin vinkkaamaan teille yhdestä kivasta kesäpäivän aktiviteetista, jota testattiin tänään siskon ja serkun kanssa. Niin kuin otsikostakin voi päätellä, kyseessä on melominen Helsingin edustalla! Oltiin jo pitkään puhuttu, että harrastettaisiin yhdessä jotain kivaa ulkoilma-aktiviteettia ja lopulta päädyttiin tähän vaihtoehtoon. 
Kajakit vuokrasimme kahdeksi tunniksi 25 euron henkilöhintaan suloisen Cafe Regatan vieressä toimivalta vuokraamolta. Kiersimme kyseisessä ajassa ihan hyvän lenkin mm. Seurasaaren ympäri. Hommaan oli aluksi hieman totuttelemista, mutta kun idean hoksasi, oli melonta mukavaa ja sulavaa. Lopuksi saimme tosin hyvää haastetta matkaan, kun tuulen suunta ei ollut meidän määränpäätämme ajatellen täysin puolellamme ja siinä kohtaa oli aika hankala päästä oikeaan suuntaan. Sitten pistin tsemppipipon päähän ja aloin oikein urakalla melomaan eteenpäin (ok vähän raivoissani. Ja saattoi päästä pari kirosanaa, en muista) ja lopulta päästiin kaikki onnellisesti takaisin satamaan. Mutta mun mielestä onkin kiva haastaa itseään uusilla tavoilla ja ensi kerralla onkin sitten taas hieman taitavampi! Pakko myöntää, että näin pari viikkoa kipeänä lepäilleenä tuo veti musta kaikki mehut irti ja kotona odottikin sitten parin tunnin päiväunet, hehe.. 
Ja jos ette ole aiemmin tuolla Regatassa vierailleet (mä en ollut, miksi?!), käykää ihmeessä kurkkaamassa vaikkei olisikaan supailut tai melonnat suunnitelmissa. Niin söpö paikka Hietaniemen rannassa, en nyt ihan äkkiseltään keksi suloisempaa kesäkahvilaa Helsingin alueelta. 
Nyt on vielä kesää jäljellä, joten nyt vaan yksin tai porukan kanssa harrastelemaan vähän uudenlaisia juttuja! Onko joku teistä melonut aiemmin, millaisia kokemuksia löytyy siltä saralta?

4 kommenttia:

  1. Thaimaassa kokeiltiin, kuinka parisuhde kestää kaksikossa ajelehtimista täysin aaltojen armoilla, ja puolen tunnin aikana meinasi ero tulla useampaankin otteeseen. Kokemuksesta viisastuneena lähdimme huumorintajuisin mielin täällä Lappeenrannassa kokeilemaan ohjattua tiistaimelontaa, jossa tehtiin yhteensä n 10 km lenkki puolivälissä pysähtyen ja molempien yllätykseksi homma sujui mukavasti, ero ei ollut lähelläkään ja päädyttiin tänä viikkona vielä uusimaan kokemus! Tykästyin ihan hurjasti siihen, että homman voi ottaa ihan urheilun kannalta, mutta myös rauhallisena lipumisena. Kokeilin tällä viikolla myös yksikköä ja eskimokäännöstä, joka jäi ihan vaan puolikkaaksi :D suosittelen, tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä, alkoi naurattaa (sori :D)! Mutta hei mä ymmärrän, en tiiä miten kävis oman ukkelin kanssa jos lähdettäis samalla kajakilla melomaan - saattais olla sama lopputulos :-D Ja siis tuohan on hauska harrastus, varmasti kiva kokeilla sekä yhdessä että erikseen.

      Poista
  2. kannattaa maistaa regatan korvapuusteja.... niin hyviä, että tonne on aina pakko mennä, kun helsinkiin eksyy!!

    VastaaPoista
  3. Me käytiin viime vuonna melontaretkellä ohjaajan kanssa (alkuun pidettiin opastus) ja oli ihan mukavaa, mutta omaan makuuni olin turhan lähellä vettä :D Suppailu on enemmän omaan makuuni jostakin syystä :)

    ps. blogistani löytyy kahvi-ihmisille arvonta! http://turkooseja.blogspot.fi/

    VastaaPoista