perjantai 21. lokakuuta 2016

Mitä hyvinvointi merkitsee minulle?

Mulle hyvinvointi tarkoittaa montaa eri asiaa. Monesti saatetaan jumahtaa siihen ajatusmalliin, että hyvinvointi on pelkkiä vihermehuja, onnellisia päiviä ja onnistuneita askareita kuukaudesta toiseen. Totuus kuitenkin on se, että hyvinvointi koostuu monesta eri palasesta, joiden haalimiseen mulla on mennyt monen monta vuotta. Kun ne palaset on kasattu, ei haittaa jos silloin tällöin yksi niistä hetkellisesti katoaa. Palaset ovat aika liikkuvaisia, mutta harvemmin ne koskaan katoavat, vaan löytävät yleensä tiensä takaisin omille sijoilleen.
Mulle hyvinvointi on juurikin niitä asioita, joita jaan paljon sosiaalisessakin mediassa - herkullisia aamiaisia, iloisia hetkiä ystävien kanssa, onnistuneita treenejä keskellä viikkoa, hyvään kirjaan uppoutumista, villasukkien jalkaan vetämistä, kynttilöiden valossa tunnelmointia, hauvoille lässyttämistä, ravitsevaa ruokaa, josta tulee kylläinen olo, hyviä Netflix -sarjoja..
Mulle hyvinvointi on myös niitä synkempiä päiviä, jolloin sitä haluaisi kyseenalaistaa kaiken elämässään ja pohtia valitsemaansa polkua - olenko valinnut oikein, mitä jos olisin tehnyt toisin? Haluanko jatkaa tällä tiellä, vai vaihdanko suuntaa seuraavassa risteyksessä? Tämänkaltaiset synkemmät hetket opettaa osaltaan arvostamaan niitä hyviä hetkiä, jotka tasapainoisessa arjessa jää ehkä aliarvostetuiksi.

Hyvinvointi on myös ovien paiskomista suutuspäissään, liian ravintoköyhiä lounaita kiireen keskellä, kofeiinin ylikulutusta perjantaisin, ärsyyntymistä jokaisesta pikkuasiasta, sotkuisen kodin ja tiskivuoren sietämistä, laiskuudesta seuraavaa itseinhoa, herkkuövereitä, liian isoja hampurilaisaterioita joista tulee iiiiso pallomaha, kuivia kantapäitä talvisin, sitä, että tajuaa tehneensä hölmöjä päätöksiä, ajoittaista tyytymättömyyttä itseensä..
Hyvinvointi on kaikkea. Se ei ole pelkästään hyvää, eikä se ole pelkästään niitä asioita joita haluamme muille kertoa. Se on itsensä kuuntelua ja puntarointia, elämään ihastumista sekä vihastumista. Mikäli meillä ei olisi niitä paskamaisia alamäkiä ylämäkien lomassa, mikään ei luultavasti tuntuisi miltään. Onnistumisista tulisi arkipäivää ja kun kaikki tuntuu pilvenhattaroilla pomppimiselta, loppuu elämästä haasteet kesken. Ja haasteitahan me tarvitaan pysyäksemme virkeinä. Haasteet opettaa ja kasvattaa meitä ja parhaimmassa tapauksessa ne voi viedä meitä sellaiseen suuntaan, jota emme olisi muuten osanneet lähteä tutkiskelemaan.
kuvat: Liisa Kivi

Mulle hyvinvointi on kaikkea. Siis ihan kaikkea. Se on palapeli, joka koostuu kymmenistä, sadoista tai tuhansista palasista. Meidän täytyy vaan osata koota itsellemme ne tarvittavat palaset ja vaalia niitä. Meidän täytyy päättää mitä haluamme ja miten voimme tavoittaa unelmamme. Lähtökohtaisesti kaikilla on samat mahdollisuudet tavoittaa hienoja asioita elämässään, täytyy vaan kysyä itseltään onko valmis tekemään töitä niiden eteen.

Mitä hyvinvointi merkitsee sinulle?

Mä olen tänään perjantaina sekä sunnuntaina töissä I love me -messujen Foodinin pisteellä. Tulkaa antamaan hali, moikkaamaan tai ostamaan ihania superfoodeja. Tarjouksessa esimerkiksi luomuchia 12€/kg ja reilun kaupan kookosöljy 13€/kg!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti