lauantai 11. kesäkuuta 2016

Maailman herkullisin granolabowl (en huijaa!)

Okei, elikkäs. Lauantai-ilta ja Kata yksin kotona. Mitä muuta voimmekaan odottaa kuin nostalgisen musiikin tahdissa tanssimista (Juju, Skandaali ja Raappana, check) ja ruuanlaittoa? No eipä juuri mitään muuta. Musta on ollut niin ihana vaan relata rankkojen treenien jälkeen ja viikonloput ovatkin mulle sellaista pyhää aikaa kuvailla ja laittaa ruokaa. 
Mun oli pitkään tehnyt mieli granolabowlia - smoothiebowl, jossa on paljon granolaa lisukkeena (voi tehdä myös esimerkiksi turkkilaisesta jugurtista, nami). Lisukkeeksi piti tietenkin saada itsetehtyä mysliä, joka on ainoa laatuaan jota kelpuutan syötäväksi. En tykkää kaupan granoloista, jotka ovat useimmiten täynnä sokeria tai muuta turhaa. Kaiken lisäksi tämä mun yksilö on maailman helpoin tehdä, joten miksi turhaan ostaa sitä valmiina kaupasta? Ei auttanut muu kuin ryhtyä hommiin! En katsonut mittasuhteita granolan suhteen, mutta laitan määrät noin -muodossa. 

Granola:

1,5 pss Lidl pähkinäsekoitus (tässä pussissa on monipuolisesti erilaisia pähkinöitä ja hintakin on vain noin kolme euroa)
6 dl Kaurahiutaleita
2 rkl hunajaa
reilusti suolaa
kanelia
chia -siemeniä
kaksi kananmunan valkuaista

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään ja levitä pellille mahdollisimman tasaisesti. Laita paistumaan n. 20 minuutiksi (palaa helposti, joten muista tarkkailla) välillä sekoittaen jotta mysli paistuu tasaisesti. Lopputuloksena pitäisi tulla rapeaa ja hieman klimppistä seosta - kyllä te varmaan kaikki olette granolaa joskus syöneet. 

Smoothie (yhdelle):

Kaksi banaania, mieluiten jäistä
1 dl vaniljan mauista proteiinijauhetta
loraus kauramaitoa

Blendaa raaka-aineet keskenään. Varo laittamasta liikaa nestettä, massan tulisi jäädä lusikoitavaan muotoon. Jos kuitenkin nestettä lorahtaa liikaa (niin kuin mulla lähes aina), voit laittaa smoothien vähäksi aikaa pakastimeen jähmettymään. 

Sitten vaan kasaamaan itse bowlia. Mä laitoin astiaan leveyssuunnassa puolet smoothieta ja puolet granolaa ja siihen päälle banaania, kookoshiutaleita sekä pensasmustikoita (). 
Mä hehkutin jo snäpissäkin (@katasti), että tämä on yksi parhaimmista asioista joita olen keittiössäni valmistanut. Jotenkin tämä makujen tasapaino meni niin hyvin yks yhteen, että kokonaisuudesta tuli todellakin täydellinen! Pehmeä smoothie ja sen makeus yhdistettynä ihaniin marjoihin sekä suussa rouskuvaan granolaan.. Oi että. Heti kun sain syötyä tämän niin mun alkoi tehdä mieli lisää. Harkitsen vakavissani, että lähden vielä näin ilta yhdeksältäkin kauppaan hakemaan lisää banaania jotta saisin tehtyä heti uuden bowlin. Madness, I know!! 

Toivottavasti tämä postaus tavoittaa teidät mahdollisimman nopeasti ja pääsette testailemaan tätä jumalaista herkkua vielä tämän viikonlopun aikana .

Ihania herkkuhetkiä!

4 kommenttia:

  1. Oi rakastan mysliä yli kaiken, ei oo mitään parempaa aamupalaa (hmm... paitsi kroissantit tai jäätelö ja heh onhan näitä, ok rakastan aamupaloja). :D mulla löytyy blogista varmaan kolme eri myslireseptiä, mutta valkuaista en oo koskaan kokeillut laittaa! Hauska idea, täytynee testata. Muutenkin valloittavia kuvia jälleen kerran. :)

    http://thequestioniswillyou.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo myslit on ihan parhaita! Suosittelen kokeilemaam valkuaisen kanssa, tulee heti kokkareisempi koostumus :-)

      Poista
  2. Empä oo ennen kuullut kananmunan lisäämisestä granolaan. Kuinka kauan toi sitten säilyy ja maistuuko kananmuna siinä? :D Enempi klimppisyyttä oon kyllä kaivannut itsetehtyihin mysleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Säilyvyydestä en osaa sanoa kun mulla menee satsi aina muutamassa päivässä, heheh.. Mutta kyllä luulisi sen säilyvän hyvin, mä oon aika huono kyllä näissä tällaisissa jutuissa :D eikä se valkuainen maistu siinä mitenkään, tuo tosi hyvää koostumusta. Eli kokeiluun vaan!

      Poista