lauantai 11. maaliskuuta 2017

Brunssiresepti x 3

Viime sunnuntaina kokoonnuttiin meidän girl gangin kanssa kokoon ja koottiin brunssi kaikkien omista lempiherkuista. Valmisteltiin, juteltiin, naurettiin, otettiin kuvia, sählättiin, naurettiin lisää ja lopulta istahdettiin alas pöydän ääreen. Mitä seuraa siitä, kun pöydän ääressä on neljä valokuvaajaa, jotka haluavat ottaa kuvan eri asioista ja eri aikaan? Voin sanoa, että näky oli aika hulvaton ja vaikka tuohon onkin jo tavallaan tosi tottunut, aina se huvittaa samalla tavalla kuin aina ennenkin :-D 

Meidän brunssipöydässä oli simppeliä ja todella herkullista salaattia, meidän kaikkien lempparia kauraleipää, Urtekramin erilaisia levitteitä leivän päälliseksi, appelsiinia, omenaa sekä ananasta, mehua sekä vegaanista pannacottaa. Aikamoinen menu, ettenkö sanoisi! Meillä oli aikamoinen vääntö näistä tarjottavista, kun valinnanvaraa oli ihan liian paljon ja faktahan on se, ettei mekään ihan älyttömästi voida syödä. Aika älyttömästi kyllä, mutta you know. 

Raikas salaatti:

Rucolaa ja muuta vihreää, esim. pinaattia
Granaattiomenan siemeniä
Ituja
Avokadoa
Oliiviöljyä

Tämä salaatti on tosi tosi simppeli, mutta ah, niin herkullinen! Granaattiomenan siemenet ja idut yhdessä tuovat siihen niin ihanaa rouskuvaa tekstuuria, ettei siihen mitään muuta ihmeellistä kaipaa.


Pirtsakka mehu:

Selleriä
Vihreää omenaa
Inkivääriä
Sitruunaa

Tässä mehussa avain on siinä, että testaa vähän oman maun mukaan suhteita. Mä yleensä laitan yhteen mehuun pari vartta selleriä, pari-kolme omenaa, aika vähän inkivääriä ja jonkun verran sitruunaa. Kokeilemalla ja maistelemalla tuleepi paras lopputulos!


(Vegaaninen) pannacotta kahdelle:

3dl kookosmaitoa
2rkl agavea/hunajaa
1 tl vaniljauutetta
ripaus suolaa
1 tl kardemummaa
Puolikkaan sitruunan kuori ja mehu
1,5 rkl agar-agar -hiutaleita tai liivatetta sen sijaan

Jaa marjat kuppien pohjalle. Kuumenna kookosmaito, hunaja,/agave, vanilja ja suola kattilassa. Lisää agar-agar-hiutaleet ja kuumenna sekoittamalla 5-10 minuuttia tai kunnes hiutaleet ovat täysin sulaneet. Sekoita ja kaada kuppeihin marjojen päälle. Jäähdytä jääkaapissa. Koristele halutessasi kookossokerilla tai raakasuklaalla, tarjoile ja nauti! 

Meille tuli mieleen, että tähän pohjalle sopisivat hyvin keksimurut tai joku muu rouskuva elementti. Kannattaa kokeilla :) Kiitokset Lauralle tästä jälkkäristä!
Meillä oli kyllä niin ihana ja onnistunut brunssi. Me räkätettiin taas vaihteeksi sydämemme kyllyydestä, syötiin itsemme ähkyyn, vaihdoimme viimeaikaisia kuulumisia ja avauduimme pinnalla olevista ärsytyksen aiheista. Terapiaa parhaimmillaan! Kyllä nää brunssit ystävien kanssa ovat elämän suola, niin se vain on. Kiitos Laura, Johanna ja Liisa <3
Mukavaa viikonloppua kaikille, nauttikaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti