tiistai 4. lokakuuta 2016

Vadelmainen raakajuustokakku

Ihanaa tiistaita muruset! Mulle tuli monta kyselyä snäpissä (@katasti) mun lauantaina tehdyn raakakakun perään ja ajattelin nyt pikimmiten jakaa ohjeen myös teidän kanssanne! Halusin tarjota vierailleni jotain hyvää sekä raikasta kakkua, sekä samalla kokeilla jotain uutta. Olisi kovasti tehnyt mieli tehdä takuuvarmaa mun suklaa-maapähkinäkakkua (jonka resepti pitää myös tänne jakaa, se on niiin hyvää!), mutta uuden kokeileminen on aina hyvä juttu. Sain suosituksen tästä Syötävän Hyvää -blogin kakusta ja reseptiä lukiessani vesi herahti kielelle - testiin siis! Sovelsin reseptiä hieman omien tottumusten mukaiseksi, mutta aika pitkälti mentiin alkuperäisen reseptin kanssa. 


Vadelmainen raakajuustokakku (n. 10 palaa)



Pohja
n. 1,5 dl pekaanipähkinöitä (tai esim. manteleita tai saksanpähkinöitä)
vajaa desi pehmeitä taateleita (n. 7 kpl)
ropsaus vuori/merisuolaa

Täyte
n. 3 dl cashewpähkinöitä (liota väh. 3h)(tai tee niin kuin minä ja tee kakku superkiireisellä aikataululla ja liota niitä 15 minuuttia. Suosittelen kuitenkin ensimmäistä vaihtoehtoa)
1 ison sitruunan mehu
1 tl aitovaniljajauhetta tai 1 vaniljatangon siemenet
0,5 dl sulaa kookosöljyä


0,5 dl sulaa kookosmannaa (jos et omista mannaa, laita 1 dl kookosöljyä)

1/2 dl kookosnektaria tai hunajaa

1-1,5dl jääkaappikylmää kookosmaitoa


3 dl vadelmia

Muusaa pohjan ainekset sauvasekoittimella/blenderillä. Olen huomannut, että tähän paras vaihtoehto on sauvasekoitin, sillä saa kaikista helpoiten pohjan tasaisen rouheaksi massaksi. Ja nimenomaan rouheaksi, sen ei tarvitse olla sileää - pienet sattumat ovat vain herkullisia! Painele taikina vuoan pohjalle ja laita pohja hetkeksi pakkaseen. Mulla on käytössä n. 18cm halkaisijan vuoka.

Blendaa kaikki täytteen ainekset paitsi vadelmat sileäksi. Itse käytän Vitamixin blenderiä, joka on ollut pelastus tämänkaltaisten massojen valmistukseen. Myös mikä tahansa tehokas blenderi kelpaa, mutta joudut ehkä pitämään taukoja massan valmistuksessa - lusikka tai sekoitussauva on iso apu sekoittelussa ja massan sileäksi saamisessa. Jos et meinaa saada massaa tasaiseksi, lisää joko vähän sulaa kookosöljyä tai loraus vettä tarpeen mukaan. Varo kuitenkin, ettei vettä tule liikaa, silloin vaarana on liian vetinen koostumus=kakku ei pysy kauaa kauniisti kasassa. Maista ja lisää makeutusta tarpeen mukaan.

Lusikoi silmämääräisesti n. 2/3 täytteestä pohjan päälle, laita kakku hetkeksi pakkaseen, ja blendaa sitten vadelmat lopun täytteen kanssa. 

Laita kakku pakkaseen jähmettymään noin pariksi tunniksi. Parhaimmillaan kakku on pehmeähkönä, eli jos pidät sitä kauemmin kylmässä, pidä huoli että se saa sulaa hetken ennen tarjoilua. 

Koristeluun käytin jugurttipäällysteisiä mansikoita sekä tummaa suklaata. Tässä vaiheessa vain mielikuvitus on rajana - päälle voi laittaa mitä tahansa haluaa! 
Tämä kakku oli kovasti vieraideni mieleen ja onnekseni tätä jäi jemmaan vielä hyvän kokoinen pala. Taidan pitää tänään vielä pienen herkkuhetken kakun sekä teemukin kera!

Lähteekö kokeiluun? Mukavia leivontahetkiä!

3 kommenttia:

  1. Olisikin kaikki ainekset niin laittaisin heti tulemaan ihan vaan sen kunniaksi, että kohta työviikko puolessa välissä! :D Ihan huipun kuuloinen ohje, pistän muistiin :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää niin hyvältä! Mä vannon että tämä on nyt se kerta kun pistän raakakakun oikeasti testiin enkä jää vaan ylistämään kommentteihin!! :DD

    VastaaPoista
  3. Kata mä sain vihdoin aikaseks tehä tätä kakkua ja siitä tuli kertaheitolla mun lemppari raakakakku, nams!

    VastaaPoista